Tekla BIM Awards Suomi ja Baltia 2022: Kunniamaininta
Tuomariston peruste: Yhteistyö ja kestävä kehitys
Grand Hansa Hotel on erittäin haastava ja suojeltu korjausrakennuskohde, jossa on osattu upeasti yhdistää uutta ja vanhaa tietomalleja hyödyntämällä. Hankkeen vanhimmat rakennukset ovat yli 100 vuotta vanhoja. Peräti yli puolet tarvittavista mitoista piti hankkia muualta kuin alkuperäisistä piirustuksista. Vanhat rakenteet saatiin mallinnettua pistepilvien ja piirustusten avulla, sekä jossain osassa on selvitetty kantavia rakenteita purkamisen kautta. Uudet ja vanhat rakenteet ovat olleet samassa mallissa, ja ne on eroteltu visuaalisesti eri värein. Osapuolien välinen yhteistyö on hankkeessa laaja-alaista, ja kommunikointia on toteutettu paljon mallin kautta. Tietomallit olivat käytössä monilla osapuolilla, esimerkiksi terästuotevalmistajilla, ja lasijulkisivun tekemisessä oli käytetty IFC-mallia. Terästuotevalmistajat Peikko ja Teräsnyrkki olivat lisänneet omat tuoteosansa suoraan jaettuun rakennesuunnittelijan malliin Tekla Model Sharingin avulla. Kestävä kehitys on otettu huomioon hankkeen jokaisessa vaiheessa ja hankkeella on tavoitteena saavuttaa LEED® Gold -tason ympäristöluokitus.
***
Grand Hansa Hotel on laaja peruskorjauskohde, jossa Helsingin ydinkeskustan arvokiinteistöt Uusi Ylioppilastalo, Hansatalo sekä Hotelli Seurahuone yhdistyvät korkeatasoiseksi hotelliksi Kaivopihalle rautatieasemaa vastapäätä. Hotelli levittäytyy lähes koko kortteliin uuden yhdystunnelin kautta. Viime vuosisadan alussa valmistuneet kiinteistöt ovat asemakaavassa suojeltuja arvorakennuksia, joiden rakenteita, perustuksia ja talotekniikkaa perusparannetaan ja osin uusitaan. Hansataloon tulee kolme lisäkerrosta, ja sen suojeltuun kupoliin sijoittuu ravintola. Hotelliin tulee 224 huonetta, katettava talvipuutarha, juhla-, kokous- ja ravintolatiloja, kuten kaksikerroksinen terassiravintola. Kohteen rakennesuunnittelusta vastaa A-Insinöörit Suunnittelu Oy.
Hanke alkoi purku-urakalla tammikuussa 2021, ja hotelli valmistuu vuonna 2023. Kaikissa hankevaiheissa on otettu huomioon kestävä kehitys, ja kohteelle tavoitellaan LEED® Gold -tason ympäristöluokitusta. Hiilijalanjälkeä minimoidaan läpi hankkeen hankinnoissa ja työmaatoteutuksessa sekä käytönaikaisissa ympäristövaikutuksissa. Myös sisustussuunnittelua ohjaavat kestävyys ja laatu. Grand Hansasta tulee viiden tähden hotelli, ensimmäinen The Unbound Collection by Hyatt -ketjun uniikkihotelli Pohjoismaissa ja siten kansainvälisestikin merkittävä uusi luksushotelli.
Rakennukset peruskorjataan vastaamaan nykyaikaisia hotellistandardeja vanhaa kunnioittaen. Museoviraston korkeimman SR1-suojeluluokan mukaisesti julkisivut sekä seinä- ja alakattopintoja säilytetään ennallaan, ja esimerkiksi osa kupolin vanhoista puuparruista tulee säilyttää. Sisäänkäynnin aulatila palautetaan alkuperäistä suunnitelmaa vastaavaksi. Rakennusten kerroskorkeudet vaihtelevat 2–5 m välillä, ja kaikki tasot ovat eri koroissa rakennuksen sisällä ja suhteessa viereisiin rakennuksiin. Rakenteet ovat hyvin omaleimaisia ja rakennesuunnittelu siksi vaativaa. Mittatiedoista puuttui noin 60 prosenttia. Kaikki suunnittelussa tarvittavat osat rakennuksesta kuitenkin mallinnettiin, ja tuloksena oli hyvin poikkeuksellinen rakennemalli.
Korjauskohteen mallinnus uudisrakennusta haastavampaa mutta silti ehdottomasti tarpeellista
Projektin haasteina ovat vanhojen rakennusten lähtötietojen puute ja uudenaikaisen talotekniikan mahduttaminen vanhojen rakenteiden joukkoon. Suunnittelun pohjaksi tarvittiin paljon paikallamittausta ja kantavien rakenteiden selvittämistä purkamisen kautta. Pistepilviä onnistuttiin kuitenkin hyödyntämään lähtötietoina, ja mallissa tarkemitatut ja piirustusten perusteella arvioidut rakenteet ilmenevät värikoodein. Talotekniikan sovittaminen oli haastavaa, koska välipohjat olivat melko ohuita ja sisälsivät vanhoja teräs- ja betonipalkkeja, joita ei saa katkaista. Nykyaikaiset komponentit, kuten viemäriputket ja lattiakaivot uhkasivat ristetä kantavien rakenteiden kanssa. Teräsrakenteet saatiin kuitenkin sovitettua paikalleen työmaalla, ja painovoimaisen ilmanvaihdon vaihtaminen koneelliseksi vaati uusia tekniikkakuiluja läpi rakennuksen, missä hyödynnettiin muun muassa Deltapalkkeja. Akustiikkaa parannetaan lisäämällä välipohjakerroksia ja akustisia jousirankoja.
Kohteen rakennemallinnus tehtiin Tekla Structuresilla. Mallinnus oli ehdoton apu soviteltaessa yhteen vanhoja ja uusia moneen suuntaan kallellaan ja vinossa olevia rakenteita. 2D:nä olisi ollut sula mahdottomuus hahmottaa ja ymmärtää geometriaa, kun kaikki tasot ovat eri koroissa ja rakenteet uniikkeja ja monimuotoisia. Kupoli rakenteineen on niin monimutkainen, että geometrian hahmotus pelkistä piirustuksista ei ole mahdollista. Tekla-mallissa uudet ja säilytettävät vanhat rakenteet konkretisoituvat hyvin. Mallin lisäksi kattorakenteiden hahmottamisen visuaalisena apuna käytettiin kopterikuvausta.
Rakennemallissa vanhat ja uudet rakenteet eroteltiin toisistaan tietosisällön lisäksi väreillä. Näin oli helpompi kiinnittää suunnittelutyötä tehdessä huomio kaikkein oleellisimpiin rakenteisiin. Model Sharingin ansiosta terästuoteosavalmistajat pystyivät hyödyntämään rakennesuunnittelijan ajantasaista suunnittelutietoa. Korotusosan teräsrungon tuoteosasuunnittelija Teräsnyrkki suunnittelee ja mallintaa teräsrakenteensa ja Peikko uuden hissi- ja IV-kuilun Deltapalkit suoraan A-Insinöörien Tekla-malliin. Lisäksi lasijulkisivujen toimittaja suunnittelee mallintaen ja hyödyntää rakenne-IFC:tä referenssinä, ja heidän mallinsa on otettu referenssiksi Tekla-malliin. Sen läpimitta on yli 100 m, ja se sisältää noin 1300 mallinnettua puukokoonpanoa, yli 7500 betonikokoonpanoa, noin 4400 teräskokoonpanoa sekä yli 1000 peruskorjaukseen liittyvää piirustusta.
Projektin osapuolet:
Päärakennesuunnittelija: A-Insinöörit Oy
Tilaaja: Ylva Palvelut Oy
Operaattori: Primehotels Oy
Rakennuttaja ja tietomallikoordinaattori: Sweco PM Oy
Projektinjohtourakoitsija: Skanska Talonrakennus Oy
Pääsuunnittelija ja arkkitehti: Arkkitehdit Soini & Horto Oy
Sisustussuunnittelija: Sisustusarkkitehtitoimisto Carola Rytsölä Oy
LVIA-suunnittelija: Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy
Sähkösuunnittelija: Rejlers Finland Oy
SPR-suunnittelija: Sweco Talotekniikka Oy
Deltapalkkien tuoteosatoimittaja: Peikko Finland Oy
Lasijulkisivujen toimittaja: Metek Oy
Teräsrakenteiden tuoteosatoimittaja: Teräsnyrkki Steel Oy